*

ZherebtsovaPolina

Venakko Tšetšeniassa ja tšetšeeni Venäjällä

  •  Venakko Tšetšeniassa ja tšetšeeni Venäjällä

Polina Zherebtsova, 14-vuotias venäläistaustainen tyttö, joka on asunut Tšetšenian pääkaupungissa  Groznissa muukalaisena sekä ”muukalaisten” että ”omien” keskuudessa, pystyy avautumaan ja julkaisemaan otteita omasta päiväkirjastaan vasta 14 vuoden kuluttua. Teinitytön ja nuoren naisen kokemina kahden sodan tapahtumat  muodostavat tarinan ilman politikointia tai analyysia.  Mutta ensimmäisen julkaisun ”omistuskirjoitus” – Nyky-Venäjän hallitukselle omistettu – kuulostaakin  oikeustuomion syytteeltä. Polina kertoo venäläisten kustantajien kieltäytyneen kirjan julkaisemasta. Nykyään nuori nainen asuu Suomessa ja on hakenut turvapaikan. Hän valmistelee julkaistaviksi kaksi kirjaa – Ensimmäisen ja Toisen Tshetshenian Sodan Päiväkirjat. ”Amerikan Äänen” haastattelemana Polina kertoo elämästä maahanmuuttajana ja jakaa omia ajatuksia Venäjän tilanteesta.

Fatima Tlisova: Miten Teidän kohtalonne jatkui ja miten kävi kirjallenne Päiväkirjojen julkaisemisen jälkeen?  

Polina Zherebtsova: Vasta pieni osa Päiväkirjasta on julkaistu. Laajempaa vastaanottoa on pohdittavissa vasta Tšetsšenia -trilogian 1994-2004 – ilmestyttyä kokonaisuudessaan.
 
Minut kotitaloni tuhoutui Groznnin sodissa. Sota vei minulta rakastamani Anatoli-vaarin (äitini isän), sekä oman terveyteni, omat ystäväni, lapsuuden ja nuoruuden.
Nykyään maahanmuuttajana koen eläväni turvallisesti. Rupesin tuntemaan itseni vapaaksi heti Venäjän rajan ylitettyämme. Olen ymmärtänyt, että saan aloittaa elämään uudestaan, kaiken sen jälkeen, mitä jouduin kokemaan vuosien varrella Venäjällä ja Tšetšeniassa. Minua uhattiin kirjoituksiani takia, koin laittomuutta, sotien tuhoa, jopa nälkää.
 Suomi on ihana maa, joka osaa huolehtia pakolaisista. Täällä vanhukset tai lapsen eivät kaivele roskalaatikoita toiveessa löytää ravintoa. Täällä on ilmaisia kauppoja, joista tarvitsevat saavat ruokaa ilmaiseksi.  Venäjä ei tarjoa pakolaisille mitään elinehtoja eikä apua. Ei myönnetä majoitusta eikä toimeentulotukea. Pommitusta paenneet ihmiset joutuivat siirtolaisina pyrkimään sukulaisten luo tai yöpymään missä sattui. 
Muistan, miten me saavuimme kodittomina ja haavoittuneina äitini kanssa Etelä-Venäjän Stavropol –kaupunkiin vuonna 2004 ja Siirtolaispalvelun viranomaiset vastasivat meille: ”Venäjän valtion myöntämä apu on sata ruplaa per henkilö .  Tšetšeniasta saapuneista ketään  ei pidetä pakolaisina virallisesti”.  Emme saaneet edes mainittua sadan ruplan summaa.  Jouduimme yöpymään kadulla.   Voisinko uskoa silloin, että on olemassa valtio, jossa kulkukoirat ja –kissatkin majoitetaan katon alle?
 
F.T.:
 Kun  ”Amerikan ääni” on julkaissut artikkelin Teidän Päiväkirjastanne, meidän kotisivullemme on tullut runsasta palautetta. Valitettavasti, myönteisten lisäksi, tuli t jyrkän kielteisiäkin kommentteja, mm. henkilökohtaisia loukkauksia Teitä kohtaan, ja Teidän Päiväkirjanne uskottavuutta epäiltiin. Törmäättekö itsekin tällaisiin epäilyksiin ja ymmärtämättömyyteen? Ketkä Teitä vastaan hyökkäävät ihmiset ovat?
 
P.Zh:
 Useille ihmisille on hyödyksi salata totuutta Tšetšenian sodasta. Siitä, mitä siellä oikeasti tapahtui. Tähän salailuun osallistuvat sekä viranomaiset että kansalliskiihkoiset ryhmät, sekä myös ne Venäjän yhteiskunnan ainekset, jotka ovat uppoutuneet valheeseen, eksyneet. Nämä ihmiset täytyy herättää tajunnan horroksista. Onneksi, löytyy sellaisiakin, jotka pyrkivät tietämään totuuden. Heitä varten historialliset lähteet, kuten Päiväkirjani, tarjoavat tieopasteita. On sellaisia, jotka havahtuvat sellaisten murhenäytelmien jälkeen, kun Kubanin Krimsk- kunnan vedenpaisumus. Silloin ihmiset törmäävät henkilökohtaisesti samaan julmaan hallintojärjestelmään, jonka julmuudesta Pohjois-Kaukasuksen asukkaat ovat jo saaneet koettua tarpeeksi pitkään.
 
F.T.:  Mitä te tunnette Tšetšenian nykytilanteesta tällä hetkellä?
 
P.Zh:
 Minusta tuntuu, että nykyjärjestelmä täytyy muuttaa.  On loukkaava katsoa miten Venäjän tavalliset ihmiset joutuvat kärsimään jatkuvasti. Minkä tahansa etnisen taustan kansalaiset.  Heidän olojansa ei ole turvattu millään alalla. On muutettava eläkkeet ja toimeentulotuki. Ne eivät saa pysyä naurettavan niukkoina kuten nykyään, jotta vanhukset ja lapset saisivat elää eivätkä selviytyä puolinälkäisinä. On taisteltava viranomaisten korruptiota vastaan. Että virkatehtävien laiminlyönnistä tai {rikosepäiltyjen} pahoinpitelystä  lankeaisi pitkä vankilatuomio viranomaisille.
Pitää järjestää terveydenhoitoa ja poliisijärjestelmää, muutoin koko Venäjä ei ole pelastettavissa. Ihmiset ovat joutuneet niin äärimmäiseen kurjuuteen syrjäseuduilla ja heidät on pelotettu niin, että ne alistuvat pyövelien ja varkaiden valtaan. Heidän, jotka varastavat itselleen pohjattomiin taskuihin rahavarat kalliista resursseista, kiduttavat ja ruhjovat rikostutkinnan nimissä. 
 
F.T.:  
Miksi, Teidän mielestänne, Kaukasuksen sota jatkuu? Miten se lopetettaisiin?  

P.Zh.:  Yhä useimmin muistuu mieleen surullinen vitsi, että Venäjä voisi julistaa sodan mille tahansa demokraattiselle maalle jotta kansalaiset pääsisivät voittajien vangeiksi. Sisältäpäin järjestelmä ei tule muutetuksi toistaiseksi. Ajattelen, että  on tarpeen kahden sukupolven poiskuoleminen, niiden, jotka ovat kärsineet Venäjän-Tšetšenian välisissä sodissa, jotka ovat menettäneet omaisia. Vasta sitten tämä sota jää menneisyyteen. Tällä hetkellä ei jatku varsinainen sota Pohjois-Kaukasiassa, vaan sen seuraukset ja ne ovat karmeita.
 
F.T.:  Liittyvätkö  Venäjän ja Pohjois-Kaukasuksen kansalliskiihkoisuusliikkeet  jotenkin toisiinsa  ilmiöinä?

P.Zh.:  Olen törmännyt molempien osapuolten kansalliskiihkoisuuteen ja kärsinyt sekä ”venakkona” Tšetšeniassa  että tšetšeeninä muualla Venäjällä, jossa ei hyväksytä niitä, jotka on leimattu Tšetšenian alkuperätaustalla .Meitä pakolaisia ei jaeta kansallisuuden perusteella, vaan meitä kaikkia vihataan vaan siksi että me olemme lähtöisin Tšetšeniasta.
Olen ihminen, joka pystyy erottelemaan jyviä akanoista, ja olen sitä mieltä, että kansalliskiihkoisuus on tehtailtu keinotekoinen liike, jota viranomaiset edesauttavat ja tukevat saamiseksi aikaan yhä enemmän kaaosta ja laittomuutta. Erottelun ja hallitsemisen periaate on vanha keino hallita. Ihmisiä Venäjällä jaetaan kansallisuuden, uskonnon, ihonvärin ja sosiaaliaseman pohjalta ja yllytetään toisia vastaan kaikin keinoin. Mikäli tämä rikollinen laki pysyy voimassa, ihmiset pirstoutuvat yhä enemmän ja vihaavat toisiaan. ”1970-luvulla kävin koulua Groznissa eikä kukaan erotellut kansallisuutta”, äitini kertoo. ”Silloin kukaan ei tietänyt toisten kansallista alkuperää koululuokassa, sitä ei des kysytty. Koululaiset ystävystyivät, ihastuivat, jopa riitelivät, mutta kansallisuudesta ei puhuttu. Sen pohjalta ei syntynyt selkkauksia. Vasta kun tulin häävieraana koulukaverini luokse koulun päätyttyä, pääsimme  mukaan sadunomaiseen tunnelmaan: ihastuttavaa kansanmusiikkia ja tanssia, vanhoja perinteitä… Vasta silloin tajusimme, että morsian, joka kymppityttönä oli käynyt koulua meidän kanssamme, olikin mustalainen!”
  
F.T.:  Jos Teillä olisi mahdollisuus keskustella kahden kesken venäläisen päättäjän kanssa, kenen kanssa haluaisitte keskustella ja mitä sanottavaa Teillä on poliittisille päättäjille?
 
P.Zh.:  Tämä helvetti, jonka olen kokenut, ja tämä kauhutarina, johon edelleen jäävät elämään miljoonat Venäjän kansalaisia, ei voi jatkua. Valtaan on päästävä ihmisten, joilla on filosofinen ajattelutapa, jotka rakastavat rauhaa ja pyrkivät turvaamaan kansalaisille ihmisarvoista elämää. Nykyään Venäjällä näkee päänvastaisen prosessin todisteita.
 

 20.07.2012 

alkuperäinen teksti
http://www.golos-ameriki.ru/content/chechenian-girl/1442201.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

"Yhä useimmin muistuu mieleen surullinen vitsi, että Venäjä voisi julistaa sodan mille tahansa demokraattiselle maalle jotta kansalaiset pääsisivät voittajien vangeiksi."

Saman kaltainen ajatus on usein käynyt omassakin mielessäni...

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Luetun ja kuullun perusteella ei useimmiten synny tietoa, kuvaa, tunnetta tapahtumista ja tilanteista, varsinkaan kun maailma vilisee muutaman rivin uutisina, jotka vaihtuvat alati toisiin.

Heti ensimmäisen Tsetsenian sodan jälkeen risteilin siellä töissä. Siitä ei monista syistä sen enempää. Mitä on säilynyt mieleen tähän päivään? Kaksi asiaa: 1 tuhottu Groznyin keskusta ja 2 se etteivät Moskovan venäläiset pitäneet tsetseenejä venäjän kansalaisina vaan vihollismaan vihattuina pahantekijöinä.

Toimituksen poiminnat